Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

2012

Niin se vuosi taas vain vierähti! Aika kuluu niin sairaan nopeaa ettei perässä tahdo pysyä. Mutta mitäs tänä vuonna oikein tapahtuikaan...Istutaan alas ja mietitään..

Ainakin aloitin blogin pitämisen keväällä! Pitkän harkinnan jälkeen. Voin sanoa että mukavaa on ollut! on ollut kiva näin internetin välityksellä tutustua muihinkin blogin pitäjiin ja olen löyttänyt luettavaksi monia ihania blogeja.

Tankoilu
Tankoilun saralla on tapahtunut paljon. Mielenpainuvin tapahtuma oli varmaankin päästä kisaamaan viime maaliskuussa tankotanssin SM-kisoihin. Se on kotitreenaajalle ihan mieletön suoritus! 
Sieltä saadun palautteen avulla olen jatkanut treenaamista ja parantanut niitä alueita, jotka silloin olivat heikot (löysät nilkat ja polvet)



Olen oppinut paljon uusia temppuja sekä parantanut vanhoja. Saanut lisää voimaa sekä kestävyyttä. Linjat ovat parantuneet ja notkeus lisääntynyt. Sain myös ikuisuusprojektin päätökseen kesällä ja vihdoinkin spagaatin pohjaan!



tein elämäni parhaan ostoksen kesällä kun ostin X-stagen käyttenynä ja pääsin treemaan ulos sekä oli mahdollista alkaa keikkailemaan. Eka keikka oli kauppakeskuksen urheilutapahtumassa ja toinen Creepy Halloween- tapahtumassa. Sitä yleisöä en unohda koskaan! Mieletön meininki!



Malleilu
Sain toimia mallina mahtaville valokuvaajille. Kesäkuussa malleilin Oulussa, Kuvaajana oli Elisa Riekki ja loppu kesän malleilin Veljeni avokille Ennille. Kiitos molemmille näistä tilaisuuksista, mulla on ollut todella kivaa.

Kuva: Elisa Riekki

yhdessä siskon kanssa malleiltiin <3


Innostuin myös valtavasti peruukeista ja piilolinsseistä kun keksin mistä niitä saa halvalla :)
Myös kiinostus meikkejä kohtaan kasvoi entisestään ja nykyään tykkään leikkiä väreillä ja tyyleillä.




Cosplay

Viime vuonna pääsin cossailemaan kahdella eri asulla. Kitaconissa Kemissä voitin ensimmäisen kisani Stocking puvulla! en ensin edes meinannut uskaltaa kisata :D
Kesällä käytiin mutka Kuopiossa Animeconissa, jossa olin tyttö-Ciel. Pukua oli yhtä tuskaa tehdä mutta siitä tuli upea. Ehkä kisaan tälläkin vielä joskus. Animecon oli muutenkin mukava kokemus. Coneissa on jotenkin lämmin ja mukava ilmapiiri. Tietysti ohjelmakin oli hyvää. sain mm. paljon uutta tietoa Lolita-tyylistä.



Bileet, ystävät, elämä yleensä

Mahtavia bileita vietettiin pitkin vuotta. Pääsiäinen, Vappu, Juhannus, Synttäreitä ja muuten vaan heilumisia.
Juhlavusi kulminoitun kaksiin bileisiin, ystäväni upeisiin häihin sekä aina yhtä upeisiin Halloween-pippaloihin!

Tietty yhtenä kaasoja järjestin polttarit ja vastasin häiden ohjelmasta.

Polttarisankaria viedään

Halloweeninä tanssittiin.


Kesällä muutin yhteen Möllöpallon kanssa. Tai no, se muutti miun katon alle :)
Kun kaks sekopäätä asuu saman katon alla, ei tylsiä hetkiä paljoa ole ;)


Festari- ja keikkarintamalla oli erittäin hiljaista. En käynyt yksilläkään festareilla mutta onneksi pääsin sentään katsomaan Nightwishiä Ouluun. Ikimuistoinen keikka, en varmaan ikinä unohda. Olin lauantaina SM-kisoissa ja sieltä lensin seuraavana päivänä Ouluun ja suoraan keikalle :)

Ensi kesänä korjaan asian ja lähden ainakin Tuskaan!


Syyskuussa tehtiin porukalla ikimuistoinen  reissu Italiaan. Sydämeni jäi siihen maahan ja haluan joka päivä takaisin lämpöön, iloisten ihmisten ja hyvän ruuan pariin <3



Tietysti tänä(kin) vuonna olen shoppaillut, ollut töissä, tutustunut uusiin ihmisiin, ommellut raivona, käynyt elokuvissa, nauranut, tanssinut, nukkunut paljon, istunut liikaa tietokoneella, päässyt LeeLoon tuotetestaajaksi, vahdannut animea yömyöhään, huudattanut musiikkia ja aiheuttanut paheennusta.

Ajattelin jatkaa ensi vuonna ihan samoilla linjoilla, enkä vieläkään aio kasvaa aikuiseksi.

Kiitos lukijoilleni kuluneesta vuodesta sekä oikein hyvää ja riemastuttavaa uutta vuotta!
May The Force be with You!

4 kommenttia:

  1. Löysin tämän blogin kun kommentoidaan samoille bloggaajille usein niin, että kommentit ovat peräkkäin ja nimimerkit kuitenkin näin samankaltaisia ;) Oli pakko vilkaista tänne ja kyllähän se kannatti. Olet kaunis ja blogissasi on paljon viihdyttäviä juttuja. Oikein mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Mukavaa kuulla että viihdyt miun höpötysten parissa :D Oikein hyvää uutta vuotta sinulle myös! :)

      Poista
  2. Sulla on kyllä pakko olla mahdottomat lihakset kun tommosiin pystyt! xD Olet kyllä niin kaunis siskosi kanssa=3

    p.s uuteen blogiini linkki:

    rusting-keys-without-a-door.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Mulla on piilolihakset, ne ei näy x) ei, kyllä tuohon toki voimaa tarvii mutta suurilta osin kyse on kehonhallinnnasta sekä tekniikasta.

    Kiitos kehuista, siskokin varmaan kiittää.
    Käympäs samalla tsekkaamassa uuden blogisi, kiitti linkistä!

    VastaaPoista