Sivut

torstai 31. tammikuuta 2013

The hopes were high, The choirs were vast Now my dreams are left to live through you...

Tämä viikko alkoi todella haikeissa tunnelmissa.
Olin tiistaina menossa salille ihan normaalisti vetämään tankotreenin kun kuulin että sali loppuu. Loppuu heti huomenna, eli keskiviikkona 30.1
Tälläinen äkkikuolema tuli tosi yllättäen ja iski päin kasvoja niin lujaa, että tuntui kuin halolla olis mätkäisty.

Itselle tämä merkitsee treenitilan katoamista sekä ohjattujen tuntien loppumista. Rakastin ohjata tunteja. Muiden onnistumisesta saa niin paljon voimaa ja tsemppiä omaankin treeniin. Lisäksi salin omistaja on tullut todellä läheiseksi ja harmittaa ihan vietävästi hänen puolestaan :(
Kaikkia ihania oppilaita tulee hurja ikävä sekä ohjaajakaveria Satua.
Kyllä me joskus viellä yhdessä treenataan!

Salista ehti tulla toinen koti. Minun ja Satun oma lapsi. Sinne on aina voinut mennä treenamaan ja mulla on ollut siellä omat musiikit ja "oma" tanko, jolla olen aina ollut.
Olen viettänyt salilla parhaimmillaan neljäkin tuntia putkeen tanssien ja fiilistellen. Tuntikin on saattanut mennä rauhallisesti venytellen.
Onhan minulla kotonakin kaksi tankoa mutta tila on hyvin rajattu ja kattokorkeus ihan liian matala minun tasolle ja pituudelle. Potkin jatkuvasti jalkoja kattoon ja jo yhden pudotuksen/ combon jälkeen olen maassa. :(

Tiistai ja keskiviikko vedettiin haikein mielin viimeisiä treenejä ja otettiin muutama kuva.

Hyvästi tankosali, siuta tulee iso ikävä <3

rubber aysha

Melted Aysha
Hangman
Serpentine
closed scorpio

Brassbridge
Dove

 Osa liikkeistä on hieman jäykkiä, esin. Scorpio, koska reväytin etureiden enkä voi venyttää sitä :( En voi tehdä spagaattia, tuska on kamala :OOO En siis saa kiskottua jalkaa suorempaan alas.
Eli nyt mennään pakkolevolla ja ens viikolla toivottavasti (koti)treenailu jatkuu.

2 kommenttia: