Sivut

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pole Art 2013

Käväisin viime viikonloppuna pikareissulla Helsingissä. Koska viikonloppuun mahtui yllättävän paljon ohjelmaa, jaan reissun kahteen postaukseen.
Ensiksi kerran reissun kohokohdasta.
Syy miksi alunperin satun kanssa tulimme Helsinkiin, oli Pole Art 2013.

Pole Art on vuotuinen taiteellinen tankotanssikilpailu, joka järjestetään vuorovuosina Helsingissä ja Ruotsissa.
Helsingissä puitteet tälle upealle tapahtumalle tarjoaa Savoy-teatteri.
Pole Artin viehätys piilee luovissa ja tunteikkaissa esityksissä. Pole Artin mestaruudesta kamppailevat tankotanssin huiput, niin miehet kuin naisetkin. Mukana on myös vierailevia tähtiä sekä Showcase-osioita, joissa esiintyy usein ryhmiä. Yhteen iltaan mahtuu helposti koko tunneskaala. Itse itkin, nauroin, hämmästyin ja unohdin jopa välillä hengittää! Niin mahtavia tanssijoita ja niin mahtavia esityksiä! Aikaisempina vuosina olen tyytynyt katsomaan esitykset youtubesta mutta tänä vuonna päätimme Satun kanssa repäistä ja ostaa liput. Eikä kaduta kyllä yhtään! On ihan eri asia nähdä esitykset livenä kuin videolta, videolla ei ole läheskään samanlaista tunnelmaa.



Näin hienoon tapahtumaan piti tietty laitauttua parhaimpiin!
(kännykkälaatua taas, en ottanut kameraa mukaan)

Peilikuvaa Satun kanssa:


Naamakuvaa:



Mekko: Hell Bunnyn
Kengät: Funtasma
Sukkikset:Seppälä
Laukku: Morticia, ostin tällä reissulla.
Kaulakoru: Re-style

  
Tässä illan suosikkini!

Miesten sarjan voittajan itsemurha-teemainen esitys oli täynnä tunnetta. Tämän esityksen aikana oikeasti itkin ja unohdin välillä jopa hengittää.
Katsokaa ainakin tämä, suosittelen lämpimästi!


Miesten sarjan kakkonen sen sijaan veti hauskan, nauruhermoja kutkuttavan show:n. Esitys oli ihanan erillainen! Yleensä teemana on epätoivoinen rakkaus, rakkaus tai rakkauden menettäminen, joten tämä oli muiden esitysten joukossa oikein raikas ja tervetullut tuulahdus. Näitä lisää!


Naisista suuren vaikutuksen teki täm tuore tuttavuus. Ihanan tanssillinen esitys, ei turhia kommervenkkejä tangolla vaan puhtaita, kauniita trikkejä. Tahdilleen osuvat tiputukset ja liikkeet. Loistava tekniikka, kauniit ojennukset, luonnollinen esiintyminen ja upea asu. Ja kyllä, vaikka biisi on erittäin kliseinen se toimii!
linkki koska video ei halua -.-


Suomen oma Oona Kivelä tanssi tiensä kakkoseksi. Kaunis ja herkkä esitys.


Tykkäsin myös kovasti tästä esityksestä. Asu oli minusta ihana ja suloinen!



Mahtavaakin mahtavampaa Pole Art:ia seurasi tylsääkin tylsemmät jatkot :/ Ensisikkään ei meinattu Helsingin keskukstasta löytää auki olevaa ruokapaikkaa. Siis sellaista vähän hienompaa, ei mitään mäkkäriä tms. Tunnin etsinnän jälkeen tyydyttiin Scanburgeriin -.-
Paikkan oli Bläk, joka minun käsityksen mukaan on joku yksityisklubi....?
No enivei, Pole art-lipulla piti päästä sisään ilmaiseksi mutta silti narikka maksoi 5e!! Se oli pakko maksaa, vaikka ei jättäny narikkaan mitään. Ilmainen my ass! Itse baari oli pienen pieni koppero, jossa istumapaikkoja oli tosi vähän, pienen pienet paukut maksoi yli kympin ja musiikkina soi joku ihme jumputus koko ajan. Minusta tuntui että biisi ei vaihtunut koko iltana. Kyseessä ei olleet mitkään listahitit tms. mitä yleensä baarissa soi vaan jotakin yksitoikkoista jumputusta. Eipä tuota jaksanut kauaa ja jo kahdentoista jälkeen olin matkalla majapaikkaan unille.

Kiitos vielä seurasta Satu ja Oulun tytöt!
Olitte parasta mahdollista seuraa :)

Tässä vielä Satu, ihana Mortianna ja mie edustamassa :)

 

8 kommenttia:

  1. Hihi. Samaisessa tapahtumassa tuli käytyä ja itseasiassa nähtiinkin vähän kuin siinä oville mentäessä :--D

    Ja kyllä, ette olleet ainoat joidenka mielestä jatkopaikka oli sieltä. Meiltä vaihto paikkaa sieltä sit vähän isompikin lössi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ole kuullut että kukaan sitä paikkaa oli hirveästi kehunu :D

      Ai hitto, mie en tunnistanu siuta :/ Mie oon niin huono yhdistämään ihmisiä naamaan.

      Poista
  2. Oli kyllä niin paras sijoitus nuo liput, ihan eri homma oli kattoa livenä kuin läppärinruudusta ja vielä hyviltä paikoilta. Kiitos vielä teille seurasta :) olispa lisää tämmösiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi!

      Juu, nyt pitää taas odottaa se kaksi vuotta kun epäilen että lompakko ei anna myötä Ruotsin reissua.

      Poista
  3. Vau, vaikuttaa todella mielenkiintoisille. Upean kuuloisia esityksiä, pitää tsekata nuo videot kun pääsen töistä kotiin.

    Tankotanssi olisi huisin hieno harrastus, mutten tiedä järjestetäänkö tunteja Mikkelissä. Jos sitä ainakin ensin kävisi vähän tuolla show dance-puolella ja notkistaisi itseään. :D Kuinka kauan sä muuten itse olet harrastanut tankotanssia?

    Btw, näytät upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun tietääkseni Mikkelissä ei voi harrastaa, en tietty ole ihan varma, kannattaa googlata! :)
      Mulla tulee nyt kolme vuotta täyteen siitä kun tolppa tuli taloon ja olen tehty tätä ihan vaan kotona :D Opetellu itse jutut ja venytelly ahkerasti noin vuoden verran.
      Showdnace ja kaikki muutkin tanssilajit antaa hyvää pohjaa tankoilulle; notkistuu ja kehonhallinta paranee :)

      Poista
  4. Senkin upeus <3 Näytät aina hyvältä ja saat sen vaikuttamaan niin huolettomalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kiitos :D En nyt osaa muuta sanoa xD

      Poista