Sivut

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Weekend @ Hellsinki

Heipä hei!

Täsdsä postauksessa summataan koko viikonlopun kestänyt Helsingin reissu! Aika hektistä oli koko ajan ja paljon jäi taas tekemättä! Aika ei vaan riitä.

No no, Minun ja Satun (ja Satun hellun) lento lähti Kemistä perjantaina 13. päivänä klo. 13.15 :D Ja katsokaapa vielä meidän paikat..



Epäonnen luvuista huolimatta laskeuduttiin turvallisesti Helsingin kamaralle noin neljän aikaan.
Ensiksi meille tuli shokkina se, että etelässä oli vielä kesä! T-paita kelit ja puut vihreänä :O
Mie olin pakannut vain pitkahihaisia mukaan kun ajattelin että Helsingissäkin on jo syksy..
Huristeltiin bussilla keskustaan, etsittiin Satun hotelli ja käväistiin syömässä.
Satulla oli aika hauska yksityiskohta hotellihuoneessa, vai mitä tuumatte....dädäää...LASIVESSASTA!

Toivo ettei huonetoverisi saa paskatautia..

Hotelli Tornissa oli kieltämättä muikeat maisemat!

Itse en hotelleista niin välitä vaan bunkkasin viikonlopun ihanan Mortiannan hellässä huomassa.
Mortiannan kanssa meillä oli tarkoitus mennä Kissojen yöhön mutta kilometrin mittaisen jonon nähtyämme teimme u-käännöksen takasin keskustaan. Koska leffateatterissakaan ei pyörinyt enää mitään katsomisen arvoista, päädyimme PRKL:seen.


Sanokaa muikku!


Lauantaina oli vuorossa intenssiivinen muutaman tunnin shoppailukiekka. 
Tyttöjen kanssa käytiin tyhjentämässä kenkä-outlet ja tietenkin myös Morticiassa ja Cybershopissa piti piipahtaa :)
Mukaan tarttui jotakin pientä: kahdet kengät, pikkulaukku, sukat ja kaulakoru..Niin ja tukkaväriä!

Tässä päivän look:

  
Asu sai paljon positiivista huomiota ja eräs nainen halusi ottaa minusta kuvan. Olin ihan hämilläni!

 Blouse: Ebay
Skirt and half-bonnet: Fan + Friend
Shoes: Boutique Lou lou, Pleaser
Socks: TaoBao
Bag: Re-style


Kahden kieppeillä seuraamme liittyi ihana Leena ja yhdessä hortoilimme kaapelitehtaalle katsastamaan Qumman näyttelyn.



Tässä muutama suosikkini!


Tämä "Silent Hill"  hoitsu on vaan niin karmivan upea!



Naama on vähän huonosti..
Näyttelystä suuntasimmekin äkkiä valmistautumaan illan Pole Arttia varten :)

Sunnuntaina oli Vuorossa OonaK: Hardcore workshop Herttiniemen Gymillä. Opettaja tietenkin toimi itse Oona Kivelä!
Oli ihan huippukiva treenihetki, tehtiin juttuja trampoliinilla, puolapuilla, renkailla, telinevoimistelutangolla(mikä lie se on) jumppapalloilla tms. Voltteja, kuperkeikkoja, käsilläseisontaa tms. Tankoon ei edes koskettu! Hauskaa ja tehokasta treeniä mutta itse jäin kaipaamaan tankoliikkeitä. Akrobatia oli kyllä hauskaa ja tukee tankoilua erittäin hyvin mutta sitä ei pääse täällä missään tekemään, joten  tuntuu, että kotiin viemisiksi ei jäänyt oikein mitään:((

Parasta kuintenkin oli uudet ja vanhat tutut jotka osallistuivat myös workshoppiin!

Mun ryhti meni hukkaan xD
Minä ja Oona :)



 Workshopin jälkeen kävin vielä pikaisen shoppailukiekan Itiksessä sekä haukkasin hieman kiinalaista. Sitten tepsuttelinkin takasin kämpille syömään Mortiannan leipomia pätkis-muffinseja! Oli kuulkaas hyviä!

Maanantaina oli aika palata kotiin. Kävin enne  kentälle lähtöä pikaisesti ostamassa lukemista matkalle. Välipalaa piti tietty myös haukata!

Lähdin matkaan punapäänä.


Ostamastani Japan pop lehdestä löytyi melkoinen yllätys:


Siellähän olen minä! :D

Myös maisemia piti hieman yrittää kuvailla.


 On mukavaa olla reissussa mutta on myös mukavaa palata kotiin. Varsinkin kun kotona odotti hellun leipomat mokkapalat sekä iso paketti!


Paketista paljastui miun synttärilahjus. Ei mulla vielä ollu synttärit mutta en malttanut odottaa!:P

Ihanat pinkit Iron Fistin kumpparit! Nämä tulee niin tarpeeseen koska kohta sataa taas kaks kuukautta vettä -.-



Tälläinen reissu tällä kertaa :) Kiitos kaikille seurasta ja Mortiannalle iso kiitos yösijasta ^^



22 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta puuhalta tuo workshop-tapahtuma, vaikka ei tankoilua olekkaan ^_^ Qumman näyttelykin varmasti näkemisen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä kivaa oli :) Suosittelen jos joskus Helsingissä käyt niin poikeamaan Gymillä, et kadu :D
      Qumman näyttely löytyy tosiaan kaapelitehtaalta, se on ilmainen ja sitä voi käydä kurkkimassa lokakuuhun asti, 3.10 :)

      Poista
  2. Voi miten uskomattoman kauniita asuja jälleen :) Ja nuo kumpparit on aivan mahtavat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :D Hellu sanoi että ne oli ihan minun näköiset kumpparit xD

      Poista
  3. Oi vitsi, että teidän reissu vaikutti mukavalta :) Tuli kauhea hinku itselläkin päästä Helsingissä käymään pitkästä aikaa!
    Asusi ovat jälleen henkeä salpaavat! Kaunistus <3

    Ja nuo saappaat <3 :D Aivan huippu hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kieltämättä ihana reissu, oli kiva vaihtaa kunnolla vapaalle :)
      Saappaat kiittää :D

      Poista
  4. Ihanainen pikareissu! :D
    Noilla helsingin suhailuilla ei tunnu koskaan ehtivän ihan niin tarpeeksi, mitä haluaisi, mutta onnistuitte kyllä hyvin silti. ^^

    Aivan ihania asuja sulla taas! ♡
    Qumman näyttelyyn olisi mahtavuutta päästä, mutta jäänyt multa nyt harmi välistä. Workshop näyttää hauskalta, ennen muksuna oli niin kiva jossain koulun liikuntasalissa leikkiä kaikkia temppuratoja, nykyään moisesta hauskuudesta joutuu pulittamaan rahaa. x)

    Aivan mahtavaa tuo lehteen pääseminen!! Hihiii!! ♡

    ..ja saappaat! Iiihanat ja käytännölliset..suomessa kun on niin kurppasia kelejä näteille kengille. ..ja mm...pätkiksmuffinseja! Mulle kans! :P~

    ~ Frillycakes ♥ ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, siis viikossakaan ei ehdi tehdä kaikkea mitä oli suunnitellu :D Pitäis muuttaa sinne niin ehtis :P

      workshopissa oli just sellasta! Temppuratoja ja sitten oltiin hippaa niin ettei saanu koskettaa maata xD ai vitsit että oli kivaa :D

      Saappaat pääsikin heti käyttöön kun seuraavana päivänä satoi vettä -.- Ja sitä sueraavana ja sitä seuraavana...

      Poista
  5. Ne oli kuppikakkuja koska niissä oli kuorrute! ;D

    VastaaPoista
  6. Ai ku ois tienny tuosta Qumman näyttelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3.10 asti se on vielä siellä jos kulmille satut eksymään :)

      Poista
  7. Mitä nuo lennot tänne etelään ja takaisin suurinpiirtein maksoivat? Usein kun sitä on lukenut, että lentäen voi päästä halvimmalla bussiin ja junaan verrattuna.

    Nättinä olet ollut liikenteessä. Olisin voinut uskaltautua nykimään peruuk... siis hihasta, jos olisin sattunut näkemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pääs aika halvalla, 120e meno-paluu Kemistä, Oulusta saa halvimmillaan viiteenkymppiin mut ensin pitäis päästä Ouluun. (juna ouluun on noin pari kybää suunta) Juna maksaa normaalisti noin 140-150e jos ei ole VR:llä joku Veturi-tarjous. Esim.kesällä pääsin junalla kuuteenkymppiin :)

      Joo, saa tulla nykimään jos jossakin minua sattuu näkemään :D Mistä ulokkeesta nyt ensin ehtii nykäistä.

      Poista
    2. Ja tosiaan vielä vastaan lentokoneen tunnin kestävä matka ja junan 10-12 tunnin matka :D

      Poista
  8. Mä ja meiän Kuopion posse taidettiin olla Kampin Picnicissä syömässä ku käppäsit ohi tuossa hopeessa peruukissa. Enhän mä sua tunnistanu oikeesti oikeesti, mut tytöt bongasi sun tyylin ja mä sit vaan sanoin, että "oiskohan se se yks Shadow foorumilta?" Ja kas! Olit! :D Ja tommonen hemaiseva punapää seisoi vessajonossa kun mä ja mun kaveri sovitettiin häikäilemättömästi tankohameita päälle ison peilin edessä. Not so classy :D Ei tullu sit siinä tohinoidessa mieleen testata, et ootko se sä vai etkö sä oo, ku ei ihan varma kuitenkaan ollu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhahha, minut on bongattu :D ei muuta kuin nykimään vaan hihasta jos joskus toistekin satun lipumaan ohitse :D Hehe, mie muistan ne hameensovittelijat, en vain taaskaan osannu yhistää naamaa ja nickiä.

      Poista
    2. Näin teen! :)
      Ja hah, mulla oli kyllä erityisen tyylitön olo "rippailla" siinä kaikkien nähden (ja ku säki olit vielä niin vimosen päälle siinä :D) mut toisaalta, joskohan tankoilijat ois tottunu paljaaseen pintaan niin traumoilta vältyttiin :D

      Poista
  9. Qumman näyttely kyllä kiinnostais! Ja hei mä en kestä,kun sä oot niin upeessa asussa kuljeskellu<3 Sä saat mulle jäätävät loli-fiilarit xS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa :D Kiitos kiitos :D Loli-fiilarit xD

      Poista