Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Eeppiset helmat osa 1.

Rattoisaa lauantaita kaikille!

Tällä kertaa olisi luvassa ompelujuttuja, nimittäin kesän kestänyt ikuisuusprojekti näki lomalla päivänvalon!
Koko kesä meni suurilta osin töissä, enkä juurikaan ehtinyt ommella.
Tätä mekkoa työstin siis aina pikku hiljaa kun vähänkin sain jostakin välistä aikaa puristettua. Lisäksi väkersin mekolle kaveriksi kasan asusteita.

Tämä luomus söi noin 4 metriä puuvillasatiinia, metrin vuorikangasta, satiininauhaa, pitsisauhaa sekä samettinauhaa.

Suunnitelmana oli tehdä mekkoon kaverin broderauskoneella kaunis violetti ruusukirjailu mutta! Kaikki ei mennyt niinkuin elokuvissa ja mekon helmaan saatiin aikaan vain reikä -.-
Vaikka teimme harjoituskuvion, joka onnistui erittäin hyvin, mystistä.

Reijän peitin sitten tuolla samettinauhalla ja pätkällä pitsiä :D

Enempää satuilematta, tässä mekko ja päivän look!'



Paita on Spin doctorin ja kengät Seppälästä.


Sitten asusteisiin.

Väkersin tuollaiset pitsiset...öhh...sukansomisteet, jotka voi sujauttaa tavallisten pitkien sukkien kaveriksi :) Takana noissa on rusetit.




Lisäksi väkersin hiuskorun ja kaulapannan. Näisstä en muistanut ottaa parempaa kuvaa -.- 
Liitän seuraavaan ompelupostaukseen näistä ja muista tekemistäni asusteista paremmat kuvat, käykö? :)



Tosiaan vietin viime viikon kesälolmalla ja ompelin aikani kuluksi neljä hametta, järkytin torniolaisia pukeutumalla hyvin ja toteutin muutamia toivepostauksia kuten meikkitutoriaalin! :)

Seuraavalla kerralla siis suditaan pakkelia naamaan.

Siihen asti moi!


tiistai 27. elokuuta 2013

päivä jona röyhelöt valtasivat Tornion

Heippa kaikille!

Tällä kertaa olisi juttua Tornion ensimmäisesta mutta ei toivottavasti viimeisestä lolita-miitistä!
"Miiti?!!!
Onko teitä röyhelöisiä täällä muka niin paljon että voitte miitata?"

No, meitä on hurjat 4 kipaletta:D
Tuohin neljään on laskettu mukaan myös minut sekä armas pikkusiskoni.
Mutta mutta, eipä tämä "osallistujakato" bileitä haitannut! Eikä myöskään se, että muut osallistujat olivat minua 10 vuotta nuorempia..mutta minäpä olenkin ikinuori!

Treffattiin ensin kauppakeskuksen edessä, josta siirryimme joen rantaan hieman räpsimään kuvia. Sisareni ei vielä ehtinyt tähän ohjelmanumeroon mukaan, koska ressukka muisti miittipäivän väärin eikä siis ilmestynyt ajoissa paikalle. Onneksi sain siskon kuitenkin puhelimella kiinni ja hän liittyi seuraamme myöhemmin.
Päivä oli oikein mukavan aurinkoinen ja lämmin. Viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkamista.

Tässä siis päivän asu ja naama.

 Mekko: Taobao
Kengät: Skopunkten
Bonnet: Fan + Friend
Hiusruusut: Seppälä
Sukkikset, hanskat ja päivänvarjo: Ebay


 Hiuskoru on omaa tuotantoa. ja tuulen sekä pyöräilyn tuivertama tukka :/

Kuvailujen jälkeen hieman shoppailtiin kauppakeskuksessa ja odoteltiin siskoa saapuvaksi.
Kun viimeisinkin röyhelökansalainen löysi tiensä kauppakeskukselle, siirryimme kiinalaiseen ravintolaan syömään.
Söin kanaa valkosibalessa, ei ole kuvaa, anteeksi :(
Ruuan jälkeen nautittiin vielä salmiakkijäätelöt auringonpaisteessa ja sitten olikin jo aika vyöryä kotia kohti.

 Hirveästi ei löytynyt ostettavaa mutta kyllä aina jotakin mukaan tarttuu:

Kuppikakku-kirja Suomalaisesta. Maksoi kympin ja on täynnä ihania reseptejä ja koristeluvinkkejä tms.

 sniikkipiikkiä



Halvennuksessa olevia sukkahousuja Lindexiltä ja Seppälästä:


muutamat ruusut henkkamaukalta:


Ai, te huomasitte muutaman koirankarvan kuvassa. Oikein hyvä huomio sillä Pippin oli meillä tuolloin hoidossa :D 
Pippin ei jaksanut kunnolla poseerata minulle, vaan näyttää melkoisen tympääntyneeltä.


Kiitos vielä kerran kaikille miittiin osallistuneille, oli mukava nähdä ja toivottavasti miitataan myös uudestaan :)
Ensi kerralla pitää muistaa ottaa myös ryhmäkuvaa ja yhteiskuvia, kuvasaldo jäi nyt aika köyhäksi :D

Ensi kertaan ja venymisiin!



tiistai 20. elokuuta 2013

Treffit Fiskarssissa




" Hei, käyksä täällä usein?"


Corset: Rock collction, DIY
Skirt, hat: Diy
Tights: Ebay
Shoes Boutique Lou lou
Parasol: Ebay









Kuvat: Janne Koivumaa, http://www.gothic.fi/ 

Kiitos ihanista treffeistä Mortianna <3 

Lämmin kesäpäivä Fiskarssin upeissa maisemissa. Jos että ole koskaan käyneet niin suosittelen lämmöllä! Siellä on mukavan rauhallinen vanhan ajan tunnelma. 
  Kuvista tuli oikein mieluisia vaikka tuossa vaiheessa jo painoi väsy aika pahasti päälle. Tankokuvat siis napsittiin juuri ennen näitä :D Pidän erityisesti noista mustavalkoisista kuvista minne on jätetty punaista väriksi.



 ps. Vielä on lomaa jäljellä!!!!!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mekkohulluutta!


Toukokuussa päätin tilata kesäksi läjän mekkoja. Päädyin aika perusmalleihin, joita voisi itse vähän tuunailla. Tiesin että kesällä minulla ei juurikaan ole aikaa ommella mekkoja itse, sillä töitä on kesällä tarjolla normaalia enemän. 
No, vähän pääsi lapasesta näiden kanssa kun löysin Taobaosta edullisia, kauniita ja hyvän laatusia mekkosia. Tuli sitten ostettua aika läjä :D
Käyttöhän näillä oli hirveästi kun täällä satoi vettä tai oli kylmää melkein koko kesän. Lämpimät päivät oli suurilta osin toukokuussa ja heinäkuun lopussa oli toinen mutta lyhyempi lämmin pätkä.
Nyt onkin jo ihan täysi syksy..

Tässä olis kumminkin nämä mekkoset ja muutkin kesän aikana tehdyt ostokset. 
(Nämä ei ole sitten mitään valmiita asuja, vedin koko setin putkeen joten en jaksanu alkaa vaihtamaan sukkahousuja tms. joka kuvaan :))

Aloitetaan tällä mustalla mekolla. Vasta tämän mekon kohdalla tajusin että nämähän olisi melkein kaikki saanut tilattua mittojen mukaan. :/ Tämä istuikin päälle kuin hanska, kangas on puuvillasatiinia, ei hirveän kiiltävää kumminkaan ja pitsi venetsianpitsiä.

Hanskat on ebaystä

 


Tässä mekossa oli irtonainen valkoinen alushame mukana. Tuollaista olen kaipaillutkin. Minulla on muutama mekko ommeltavana, joihin tarvitsen valkoista hametta alle :)
Anyway, tässäkin kangas puuvillasatiinia, pituus oli aika hyvä vaikka tilasin S-koon, vähän piti vyötäröltä kumminkin kavennella että tästä sai sopivan.



Tämä seuraava mekko kokikin melkoisen muutoksen. Lisäilin helmaan pitsiä, samoin mekon rintamukseen tuollaisen leveämmän pitsin. Tämä olisi voinut olla hippusen pitempi mutta minkäs sitä pituudelleen mahtaa :D Näitä S-koon mekkoja harvemmin on tarkoitettu yli 172-senttiselle hujopille xD

Sukat Ebay.


Tämä oli mekko, jonka kangas todellakin yllätti minut positiivisesti. Mekolla oli hintaa vaivaiset muutama kymppi, silti kangas on tosi tiheään kudottua puuvillasatiinia. Jos joku tietää Eurokankaan puuvillasatiinin Mallorcan niin sellaista. Tähän lisäsin tuon pitsin pääntielle, halusin mekkoon jonku jujun. :)

Hansikkaat ebay.


Tämän hameen kirjailu oli aivan ihana niin pakkohan tämäkin oli saada :) Kangas samettia. Vyötöröä joiduin hieman kaventelemaan, tämä kun oli joku one size.
Tälle ostin Seppälästä kaveriksi valkoisen paidan, näitä on nyt alennuksessa kympillä.
Tukka on ebaystä, hopeanharmaa kihara, melkein valkoinen miun silmään :D



Sitten muutama paita, molemmat ebaystä. Pitsipaita on kaunis ja juuri sopiva. Toinen  paita jää vajaaksi hihoista. Tilaan yleensä paidat muutamaa kokoa isompana kuin muut vaatteet juurikin minun pitkien raajojen takia mutta mutta...eipä sekään temppu aina auta :/




Vielä muutama mekko :P
Punaisia mekkosia on nyt eksynyt vaatekaappiin. 

Taobaosta nämä seuraavatkin.



Tämä oli myös melkoinen löytö mutaman kympin mekoksi. Kangas tosi hyvää ja väri aivan täydellinen! Helmassa kaunista venetsianpitsiä. Harmi vain että tämäkin on mulle hippasen liian lyhyt :((

Vilauttelen teille alushametta, sori :D



Viimeisenä mekkona tämä musta-punainen mekkonen. Tässä oli helmassa rumaa mustaa pitsiä jonka ratkoin pois. Muuten ei valittamista. Takana on kiva röyhelöinen paneeli.



höhö, pääntien pitsit on takaa miten sattuu xD


vielä loppuun pari ebayn paitaa. Tuossa punaisessa oli alunperin valkoinen/kultainen pitsi mutta kun kulta ei ole miun juttu niin ompelin tilalle mustan pitsin. :D Paidassa on aivan ihanat pussihinat! Tykkään!



kirkkomekon ja punaisen röyhelömekon esittelinkin muutama postaus sitten :)
Tämän kuun lomarahoilla tilasinkin vielä muutaman uuden mekon sekä kenkiä, paitoja ja sukkia!
Kohta alankin sitten shoppailulakkoon ja säästämään rahaa reissua varten mutta sitä ennen otan lomarahoista kaiken ilon irti. 
Lisäksi olen taas raivannut vaatekaappiani, myynyt ja lahjoittanut ison kasan vaatteita pois. 
Pitäähän sitä tilalle olla jotakin, vai mitä? ;)

torstai 15. elokuuta 2013

Animecon part. 2

Animeconin toisena päivänä en enää cossannut vaaan vedin lolitat niskaan :)
Vedin hirveetä ressiä asusta, koska viime vuonna conissa oli paljon upeita lolitoja upeine asuineen, oli pakko keksiä upea asu. Turhaan kuitenkin tressasin, silla lolitoja oli paikalla vain muutama hassu :(

Aloitetaan asukuvasta, joka on kakka :D Pokkarilla ei saa hyviä kuvia.


Dress: Taobao + self custom
Half-bonnet:  Fan + friend
Gloves, roses: Seppälä
Shoes: DIY

Aamu lähti käyntiin loistavalla Final Fantasy pianokonsertilla. Huh, miten joku osaa soittaa niin hyvin! Käytiin seuraamassa myös luentoa Japanin yliluonnollisita otuksista kuten kummituksista, demoneista tms. Hyvin mielenkiintoinen ja mukava luento.
Animeconissa oli tänä vuonna hirmuisesti hyvää ohjelmaa ja mielenkiintoisia paneeleja, mutta valitettavasti suurin osa osui päällekäin ja jouduin karsimaan vaikka mitä mielenkiintoista pois :( 
Animecon loppuu aina aika aikaisin, joten ohjelmia voisi ihan hyvin olla myös myöhemmin illalla, ehtisi nähdä enemän!



Seuraavaksi kuvia cosplay-kisan esitys osuudesta. Eli siis asut ei vain riitä vaan lisäksi pitää vääntää kasaan jonkin sortin show.
Heti niiden jälkeen kuvia FFfightista. Jos joku on joskus Final Fantasyjä pelannut, niin tämä on siis kyseisen pelisarjan taistelusysteemiin perustuva skaba, jossa hahmot taistelee toisiaan vastaan keksien mitä mielikuvituksellisimpia hyökkäyksiä.

Kuvat nappasin  Anikin sivuilta, koska omani olivat vain suttua, kuvaajana Tapio Matikainen.

 


FFfight!!!!!!!!

Gangnam style!!

Luigilla tuli hoppu :D



Sunnuntaina oli myös aikaa kierrellä myyntipöytiä sekä hyökätä kameran kanssa viattomien cossaajien kimppuun :P





Mie olisin niiiiiiiin halunnu vaaleanpunaisen alpakan muttamuttamutta viiskymppiä oli minusta liian suolainen hinta pehmolelusta :(


 Lopulta mukaan lähti vain yksi alennuksessa oleva Spin Doctorin blouse Backstreetin kojusta.


Kaikin puolin oli kyllä mukava con. ainoa asia mitä jäin kaipaamaan oli lolita-aiheiset ohjelmat. Muotinäytös olisi ollut kiva, tai edes joku pieni miitti.
No, joskus toiste sitten! :)

 Toivottavasti ensi kesänä ehtii johonkin coniin, suunnitteilla olisi nimittäin heinäkuussa suunnata Italiaan! JEEEE!!!

ps. enää yks päivä ja mulla alkaa loma!