Sivut

torstai 8. toukokuuta 2014

Kuuma kevät kiusoittelu - Burleskia Kemissä

Moi!

Pääsiäisen ja vapun välissä järjestettiin Kemissä burleski-tapahtuma. Täälä kertaa iltama järjestettiin Ilonassa ( aikaseimmat ovat olleen Merihovissa)
Ilonassa oli parempi ja isompi lava sekä tilavat ja todella mukavat takatilat mutta valitettavasti yleisö ei löytänyt paikalle. Ilona on normaalisti ns. teinihelvetti, epäiltiikin että nuorisoa ei kiinnosta ja muut ei paikkaan tule juurikin teinari maineen vuoksi.
No eipä tämä haitannut, esiintyminen oli silti kivaa ja siitä kourallisesta pääsiassa kemiläistä yleisöä lähti enemmän ääntä kuin salillisesta torniolaisia :D

Ilta oli täynnä lumoavia esityksiä ja kauniita naisia. Myös yksi nauloja nenään naulaava ja silmästä painoa roikkuttava mies mahtui joukkoon mukaan :D Harmi etten nähnyt alkupään esityksiä, se huono puoli on kun itse esiintyy, että paljon esityksiä jää näkemättä kun itse valmistautuu takahuoneessa. 

The Baron ja teräsnännit!

Itse esiinnyin siis tangolla. 
Tässä on muutama kämyinen puhelinkuva sekä linkki kämyiseen puhelinvideoon.
Jos biisi ei kuulu kunnolla niin se oli System of a downin spiders, voitte sen vaikka kivasti laittaa taustalle soimaan :D






Mun meikki:


Loppuun vielä tunnelmia takahuoneesta!



porkkanaröstiä <3 

Kiitos kaikista ihanista esityksistä!!
 
Seuraavaan esitykseen aionkin yhdistää burleskia ja tankotanssia! Tissit paljaana en sentään meinaa roikkua mutta jotain olisi tarkoitus riisua ;)

2 kommenttia:

  1. Hieno meikki ja taitaa samanlainen mekko olla ku miullakin! ;) Hieno on, käypi hyvin siulle. Tosi kiva muuten nähdä näitä siun esityksiä vaikka nuin videoillakin, en oo tainnut ikinä nähdä livenä mitään kunnollista tankotanssiesitystä. :) Muiden tanssien esityksiä sit senkin eestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi etten saanu parempaa videoo. :// Pitäis muutenkin kuvata tanssimista enempi mutta ikinä jaksa järkkäriä raahata salille, mun pokkari on kuollut ja puhelimesta tulee musa ://

      Poista