Sivut

perjantai 1. toukokuuta 2015

Tyttökuningas näyttely - piipahdus Turussa

Moi moi!

Helsingin reissun yhteydessä piipahdin myös muutaman päivän visiitillä Turussa malleilemassa sekä tapaamassa ihmisiä. 
Turun lolitojen kanssa vietettiin hieno perjantai Turun linnassa uuden Tyttökuningas näyttelyn lumoissa. Tämä oli minun ensimmäinen reissuni Turun linnaan ja tykkäsin kovasti! paljon jäi vielä valtavasta linnasta näkemättä; hyvä syy siis mennä uudestaan!

Tyttökuningas – Made in Turku

Turun linnassa avattu uusi näyttely esittelee kuningatar Kristiinan elämänvaiheita, persoonaa ja kasvatusta ja valmistamista hallitsijan rooliin. Näyttely kertoo myös The Girl King -elokuvan valmistumisesta ja esittelee elokuvan upeita pukuja, lavasteita ja rekvisiittaa.

Kuningatar Kristiina (1626–1689) on yksi erikoisimmista ja kiinnostavimmista hallitsijoista Ruotsin valtakunnan historiassa. Hänen persoonansa ja toimintansa on ollut tutkijoiden kiinnostuksen kohteena pitkään. Yhä edelleen hänestä kirjoitetaan kirjoja, tehdään näyttelyitä ja kuvataan elokuvia.
Kuningatar Kristiinasta kertovaa elokuvaa The Girl King kuvattiin kevättalvella 2014 Turun linnassa. Elokuva on  Mika Kaurismäen ohjaama ja se saa ensi-iltansa vuoden 2015 aikana. Elokuva kertoo Ruotsin kuningatar Kristiinasta, erikoisesta ja kiistellystä hallitsijasta. Kuningatar Kristiina luopui kruunusta vuonna 1654, kääntyi katolilaisuuteen ja muutti Roomaan.


Osittain elokuvan innoittamana syntyi ajatus aiheen ympärille keskittyvän näyttelyn tuottamisesta Turun linnaan. Näyttely esittelee Kristiinan elämänvaiheita, persoonaa, kasvatusta ja valmistamista hallitsijan rooliin, toimintaa kuningattarena sekä luopumista kruunusta ja muuttoa Roomaan.


Tottakai meitä röyhelökansalaisia kiinnosti kaikki ihanat puvut, joita elokuvaa varten oli tehty! Laitan muutamia kuvia mutta kuvat eivät todellakaan tee oikeutta puvuille. Suosittelen käymään näyttelyssä ja ottamaan ihan opastetun kierroksen, tulee niin paljon kiinnostavaa nippelitietoa sekä itse elokuvasta että Kristiinan elämästä, että on ihan koko rahan arvoista.Näyttely on Turun linnassa 27.9 asti.









Näyttelyn jälkeen keräännyimme vielä  AttitudeLolitan luo ryystämään teetä sekä nayttimään talon emännän leipomuksista. Ai kun kaikki oli niin hyvää!
Asukuvat tietty kaikessa tohinassa unohtui ottaa mutta kyllä tässä postauksessa onneksi kauniita pukuja on senkin edestä ;)
 Valitettavasti minun piti lähteä illalla junailemaan takaisin Helsinkiä kohti, olisi ollut mukava hengsilla Turun lolitojen kanssa pitempääkin.
 Kiitos vielä kaikille seurasta ja oli mukava tavata ^___^

9 kommenttia:

  1. Uaaah, tuo näyttely kuulostaa juuri sellaiselta, jossa viihtyisin koko päivän. Turku on vaan niin pirun kaukana eikä lähimaillakaan ole tuttuja, joiden luona voisi käydä, ellei sitten olisi joskus itsellä ja kavereilla sen verran rahaa että voisi ihan huvikseen käydä vaikka kesäreissulla Turussa. 1500-1800-luvut kiinnostaa paljon, historia ja ai että juurikin nuo asut...
    Mahtaako tuo the Girl King tulla ihan elokuviin levitykseen vai onko se joku pienemmän budjetin leffa, jota nähdään ehkä hyvällä tuurilla Helsingissä (ja Turussa, ofc)? Kuulostaisi ainakin mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffa on ihan ison budjetin väkerrys ja tulee elokuvateattereihin kyllä ^^

      Poista
  2. Kivaa oli ja tervetuloa uudelleen ^^ Mukava kuulla että viihtysit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen kyllä mielellään uudestaan käymään :)

      Poista
  3. Upean näköinen näyttely! Ihania nuo puvut!! *0*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä silmäkarkkia paaaljon! Suosittelen :)

      Poista
  4. Hihih, ihana sanavalinta tuo röyhelökansalaiset. :) Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kauniita pukuja näyttää olevan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röyhelökansalaiset, röyhelöpyllyt, pitsikansalaiset...rakkailla lapsilla on monta nimeä ;D

      Poista
  5. Lovely! Have a nice week sweetie!

    If you want to follow each other, please follow me on GFC or Bloglovin and I'll do the same ;)


    I invite you to join my worldwide giveaways: Jexshop 10$ gift card & Polka dots dress

    VastaaPoista